Näin onnistut aurinkovoimalan hankinnassa

Onnistu aurinkovoimalan hankinnassa

Tässä artikkelissa kerromme kuinka aurinkovoimalaprojekti etenee sujuvasti suunnittelusta toteutukseen.

1. Selvitetään lähtötilanne

Jokainen onnistunut projekti alkaa lähtötilanteen huolellisella selvittämisellä. Tyypillisesti aurinkovoimalan sijoittelu on ensimmäisiä kysymyksiä joita on syytä tarkastella.

Mikäli voimala sijoitetaan katolle, on ensin käytävä läpi katon kunto. Aurinkovoimalan tekninen käyttöikä on jopa yli vuotta, joten mikäli katto joudutaan uusimaan seuraavan 10 vuoden sisällä, voi olla kannattavampaa vaikkapa aikaistaa kattoremonttia. Voimala on mahdollista irrottaa ja asentaa uudestaan katolle, mutta tämä luonnollisesti aiheuttaa lisäkustannuksia. Tarkasta myös, että voimala on liitettävissä kiinteistön sähköjärjestelmään. Mikäli vapaita varokkeita voimalalle ei ole, pyydä meidät paikalle niin katsotaan kuinka asia voidaan ratkaista.

Maa-asennuksessa tärkeintä on löytää paikka, johon aurinko paistaa mahdollisimman paljon ja voimalan liityntäpiste on sopivan etäisyyden päässä. Mitä kauemmaksi liityntäpisteestä voimala rakennetaan, sen kovemmat ovat kustannukset. Voimala kannattaa myös sijoittaa paikkaan jossa on mahdollisimman vähän liikennettä tai muuta kulkua. Näin minimoidaan mahdolliset vahingot tai ilkivallan mahdollisuus.

Seinäasennus on nykyisin varteenotettava vaihtoehto. Seinäasennuksen etuina on talviaikainen tuotto. Tyypillisesti talvella sähkön hinta on korkeampi, ja aurinko paistaa matalalta. Seinäasenteiset järjestelmät eivät peity lumeen, joten ne tuottavat tasaisesti energiaa ympäri vuoden. Kääntöpuolena on hieman pienempi tuotto kesäkaudella, kun aurinko paistaa korkealta. Muista varmistaa seinäasennuksessa että järjestelmä ei tule liian lähelle räystästä. Pienikin varjostus paneelikenttään saattaa aiheuttaa merkittäviä heikennyksiä tuotossa.

2. Pohdi tavoitteet ja mitoita järjestelmä oikein

Millaiset tavoitteet aurinkovoimalan tuoton suhteen sinulla on? Haluatko tuottaa mahdollisimman paljon sähköä, vai onko tarkoitus maksimoida voimalan taloudellinen hyöty?

Mikäli haluat taloudellisesti mahdollisimman järkevän investoinnin voimalasta, perehdy syvällisesti kiinteistösi sähkönkulutustietoihin. Kuinka paljon kulutat sähköä? Huomioi myös, että voimala tuottaa vain valoisaan aikaan, joten mitoita voimalan piikkiteho niin, että sillä on mahdollista kattaa karkeasti klo 7-20 välinen kulutus.

Huomioi myös kausivaihtelut. Suomessa on vähän auringon valoa marras-helmikuun välisenä aikana – toisaalta valoa on taas runsaasti tarjolla huhti-ja lokakuun välisenä jaksona.

Järjestelmän oikea mitoitus on tärkein tekijä taloudellisesti onnistuneessa investoinnissa. Liian pieni voimala nostaa yksikkökustannusta paneelia kohden, ja pienentää näin taloudellista kannattavuutta. Mitä suuremman voimalan voit rakentaa, sen todennäköisimmin myös investoinnin kannattavuus paranee. Ylimitoittamalla laitteiston voit kuitenkin päätyä tilanteeseen, jossa suurin osa tuotetusta sähköstä menee myyntiin, mikä osaltaan heikentää voimalan kannattavuutta. Pientuottajana saat parhaan taloudellisen hyödyn irti käyttämällä mahdollisimman suuren osan tuotetusta sähköstä itse.

Kuten huomaat, on mitoitus eräänlaista nuorallatanssia, joihin vaikuttavat monet tekijät. Autamme mielellämme mitoituksen osalta, ja teemme oman ehdotuksen parhaan lopputuloksen aikaansaamiseksi.

3. Tutustu laitteisiin ja vertaile tarjouksia

Kun voimala on mitoitettu ja suunniteltu, on aika tutustua erilaisiin paneelimalleihin ja järjestelmiin. Aurinkovoimalat ovat onneksi kohtuullisen yksinkertaisia rakenteeltaan. Ne koostuvat tyypillisesti seuraavista osista:

Aurinkopaneelit ovat järjestelmän ydin. Paneeleita löytyy hyvin vaihtelevilla huipputehoilla, mutta käytännössä uudet aurinkopaneelit ovat tyypillisesti 400 – 450 W tehoisia. Mitä tehokkaamman paneelin valitset, sen vähemmän sinun tarvitsee ostaa paneeleita päästäksesi tavoiteltuun piikkitehoon. Toisaalta paneelin hinta on vain yksi osatekijä kokonaisuudessa. Tutustu myös paneelivalmistajan taloudelliseen tilanteeseen. Paneeleille on yleensä tarjolla pitkät takuut, mutta paneelivalmistajan mennessä konkurssiin ei takuusta ole juurikaan apua. Me Terawattilla käytämme lähtökohtaisesti Tier 1-luokiteltuja paneeleita, mikä tarkoittaa sitä että paneelivalmistaja on luokiteltu vakavaraisuuden suhteen parhaaseen luokkaan.

Paneeleiden eroja on valtavasti, joten käsitellään niitä tulevaisuudessa omassa artikkelissaan.

Telineet ovat myös tärkeä osa kokonaisuutta, jopa pitkässä juoksussa tärkein. Telineet pitävät järjestelmän kiinni siellä, mihin se on suunniteltu. Pohjoisen olot (lumi ja syysmyrskyt) myös rasittavat telineitä eri tavalla kuin vaikkapa Keski-Euroopassa, joten suosittelemme käyttämään tänne suunniteltuja kiinnikkeitä. Tutustu myös telinevalmistajan taustoihin, sillä takuut ovat tyypillisesti pitkiä, aina 30 vuoteen saakka. Muista, että väärä teline väärässä paikassa voi aiheuttaa merkittäviä vahinkoja, pahimmillaan vesivahingon tai jopa voimalan irtoamisen kovassa tuulessa.

Invertteri eli vaihtosuuntaaja muttaa paneeleista saatavan tasavirran vaihtovirraksi, jota me käytämme arjessa. Invertterijärjestelmiä on kahta erilaista tyyppiä: keskusinverttereitä ja mikroinverttereitä.

Keskusinvertterijärjestelmä on ainakin toistaiseksi yleisempi tapa toteuttaa aurinkovoimala. Invertteriin syötetään paneeliketjusta virtaa tasavirtakaapeleita pitkin, ja tämän jälkeen invertteri muuntaa virran sähköverkkoon sopivaksi. Keskusinvertterijärjestelmän etuna on kustannustehokkuus. Tyypillisesti inverttereitä tarvitaan vain yksi. Haasteena keskusinvertterijärjestelmässä on paneeleiden ketjuttaminen, sekä tasavirtakaapeleiden vienti invertterille. Jos ketjussa yksi paneeli vikaantuu tai varjostuu, se vaikuttaa koko paneeliketjun tuottoon. Keskusinvertterien takuuajat ovat tyypillisesti 10 vuotta. Kun lasket aurinkovoiman kannattavuutta, kannattaa varautua siihen, että joudut vaihtamaan invertterin kerran 30 vuoden aikana.

Mikroinvertterijärjestelmässä 1-6 kpl paneeleita kytketään yhden invertterin taakse, ja invertteri sijoitetaan paneelien välittömään läheisyyteen. Näin vältytään tasavirtakaapeleiden vetämiseltä, mikä tarkoittaa pienempää paloturvallisuusriskiä. Mikroinvertterijärjestelmässä myös yksittäisen paneelin seurattavuus on parempi, mikä tarkoittaa että saat nopeammin tiedon mahdollisesti vikaantuneesta paneelista. Mikroinvertterien takuuajat ovat myös tyypillisesti pidemmät. Varmistu kuitenkin, että mikroinvertteri kestää lämpöä, sillä vaikkapa katolla aurinkoisena päivänä lämpötila saattaa paneeleiden lähellä nousta korkeaksi! Mikroinvertterijärjestelmän hankkiminen tarkoittaa usein myös korkeampaa alkuinvestointia.

Terawattilla asennamme molempia invertterijärjestelmiä. Lisäksi keskusinvertterijärjestelmän seurattavuutta ja yksittäisen paneelin tuoton optimointia on mahdollista parantaa aurinkopaneeleiden virran optimoijilla. 

4. Valitse luotettava toteuttaja

Kun sopiva järjestelmä on saatu valittua, sinun tarvitsee vain valita sopiva tekijä voimalasi toteuttamiseen. Me Terawattilla tietenkin teemme mielellään tarjouksen, ja toivomme olevamme kilpailukykyisiä! Tutustu tarjoajien referensseihin, sekä historiaan ja talouslukuihin. Ikävä fakta on, että keskimäärin joka toinen yritys lopettaa konkurssiin tai muun syyn takia viiden vuoden kuluttua aloittamisestaan. Tulevaisuudesta emme mekään voi olla absoluuttisen varmoja, mutta uskallamme väittää että talouslukumme kestävät vertailua. Täällä osataan projektien tekeminen huolella ja todella kovan luokan ammattilaisten toimesta, mistä todisteena löytyvät loistavat asiakaspalautteemme. Uskomme, että olemme täällä vielä 20 vuoden kuluttuakin!

Haluatko keskustella lisää? Ota yhteyttä!

Perttu Takkinen

Asiakkuuspäällikkö
Aurinkosähkö
044 055 1050